6. tammikuuta 2015

arki;kiire-blogihiljaisuus


Kylläpäs aika vierähti.. olen muistanut välillä lukea joidenkin blogeja mutta omani on jäänyt kyllä aivan taka-alalle! Kesällä muistaakseni oli viimeinen kirjoitukseni mitä kävin niitä vähän läpi 😁
No mutta siis! Hyvää kuuluu, meille kaikille..  ☺
Päiväkotirulianssi alkoi poitsuilla elokuussa ja pari kk meni sairastellessa vähän väliä,oli tosi ikävä seurata kun toiset olivat millon missäkin taudissa,tosin pahimmista päästiin;enterorokot,märkäruvet sun muut inhokit jotka eivät meille onneksi rantautuneet!

Ollaan nyt mun miehen kanssa löydetty yhteinen sävel terveelliseen ruokavalioon sekä urheiluun ja minusta se on joltain osin tuonut meitä vielä enemmän yhteen. Onneksi meitä on nyt kaksi jotka pitävät ruuan säännöllisyyttä ja terveellisyyttä sekä monipuolisuutta tärkeänä, näin saadaan välitettyä sitä sitten myös lapsille pikkuhiljaa.. Herkut ovat meidän perheessä niiiin out nykyään että välillä vähän hirvittää kun tekee jtn kovasti mieli..😁 Maistuupi ainakin pullakaffit sitten muualla!

Tästäpä tulikin mieleen että haluan jakaa teille kuvaa taas hieman itsestäni.
Eka kuva on minusta kesällä 2014 ja tuo toinen on otettu nyt tammikuussa 2015 johon olenkin onnistunut jo hankkimaan muutaman kilon lisää. Olen siis aloittanut ekaa kertaa elämässäni säännöllisen saliurheilun, jota on reilu kk nyt takana!
Aiemmin pidin itseni kunnossa ruokavaliolla tietystikkin mutta myös eri ryhmäliikunnoilla satunnaisesti sekä kotona jumppaamalla. Nyt olen taas tyytyväisempi peilikuvaani entisestään!
 


Näillä mennään tätä uutta vuotta eteenpäin,uusin tuulin!

Psst!Ehkäpä saisin pikkuhiljaa aloitettua taas jotain jutun tynkää muistakin aiheista ja purkamaan ajatuksiani. Onko mielipiteitä mistä ehkä voisin kirjoittaa ensi kerralla ? :)

Mukavaa alkanutta vuotta 2015 !


19. kesäkuuta 2014

Täsä mä ny ooon!

Ja tuloksena on se vartalo, missä en ole koskaan ollutkaan joka on vieläkin hieman outoa!
Miksi?No siksi että en osaa edelleenkään ottaa kaupasta pelkästään sitä pienempää/pienintä kokoa mukaani sovituskoppiin vaan otan vieläkin varalta samaa kokoa kuin puoli vuotta taakseppäin :D

Olen alkanut muuten "harrastaa" juoksua(viikossa pyrin 1-3krt)ja tässä taannoin juoksin viikkoon 24km;en kävele jos lähden juoksemaan enkä pysähdy jos ei ole pakko :) 
Se on niin helppoa ja mieltä kohentavaa, avata ovi ja laittaa musa täysille, sit annetaan vaan mennä! Ikinä en oo juoksusta tykännyt, nyt oon sen opetellut :)

Tuolta löytyi kätköistä Lite In Shape aikana otettu kuva niin laitoinpa tähän yhen silloisen ja nykyhetken.. Kyllä siellä vielä jotain on ja jotain ehkä vielä olisi tarkoitus toteuttaa, joskus .. :)(veskissä valaistus oli parhain :D )
6.2.2014


Pitäisi tehdä postausta myöskin hieman meidän Oulun kylpyläreissulta jahka ehdin syynätä kuvia läpi, niitä kun on niiii paaaaljon :D Sitä olisi siis seuraavaksi luvassa.. Tovi saattaa vierähtää niinkuin näkkyy näissä mun kirjoituksissa nykyään, ei oo ainakaan "liikaa" vapaa-aikaa :D Nytkin mies lähti kaverin luo saunomaan ja lapset ovat pari tuntia nukkuneet, itsehän vain olen ollut, istunut ja otan kohta jotain hyvää iltapalaa nam ja painun pehkuihin <3 

Näihin tunnelmiin taas..



Mukavaa Juhannusta kaikille ja pitäkää läheisistänne huolta, meillä se menee kotona grillaten ja oleillen, melkein päivä muiden joukossa :)








21. toukokuuta 2014

Pientä lomasuunnitelmaa..



Päätimme tänä kesänä, kun saimme yhtäaikaa viettää lomat, lähteä vähän käymään jossain muuallakin kattelemassa ja meidän onneksemme mies voitti töistä lahjakortin, jolla saamme majoituksen ja paikaksi valittiin Oulun Eden.  (olen tainnut itse vain kerran joskus käydä!)
Me kun olemme molemmat vuorotyössä, niin on todella hankalaa järjestää aikaa reissuille töiden lomassa joten nyt siihen on vihdoin tilaisuus eikä tarvi murehtia kun tullaan kotiin että pitäisi seuraavana päivänä jo lähteä töihin, vaan saadaan ottaa vielä rennosti senkin jälkeen jonkin aikaa :)
Majoitumme siis hotelliin viikonlopuksi ja ajattelimme myös vierailla kummityttömme luona. Mistäpä sitä tietää jos päätetäänkin ajella siitä vielä johonkin ..:) Meillä kun on kokonainen kk yhteistä aikaa <3

 Lapset ovat omasta mielestäni vielä sen verran pieniä että se matka riittää meille näin ihan ensimmäiseksi pidemmäksi, kun toinen sitä ei kuitenkaan sitten muista :) Ehkä seuraavan reissun teemme sitten etelämmäs, jossa meillä molemmilla on sukulaisia :) Reissata kyllä kerkiää!

O on ollut niin arka uusille asioille viime kesänä ettei ole uskaltautunut edes rannalla juuri räpiköimään vedessä, saa nähdä miten nyt käy kun menemme kylpylään.Uskon että tykkää kovasti kun olemme kaikki yhdessä ja L osaa jo istua ilman tukea, niin heistä on seuraa toisillensa jo paljon! Hiukkasen helpompaa sitten senkin puolesta jo toteuttaa tämä..Vähän kyllä kieltämättä jänskättää miten selviydymme siellä :D Kääks! 






19. toukokuuta 2014

Pienin meistä.


9kk <3 




Kesä pilkistää; minä ja lapset nautimme siitä! :)

 Ulkoilemme aina kun vain kerkeämme tai ei ole muuta ohjelmaa/huono sää. Ulkoilusta on tullut tärkeä osa meidän rutiineja ja itse pidän niistä melko tiukasti kiinni koska muuten on koko paketti levällään, ainakin meillä... :)
Lapset nauttivat ja minäkin, mielummin olen kesällä ulkona vaikka kuuma onkin, lapsillakin on mukavempaa touhuamista siellä ja meidän pihapiiristä löytyy tuttuja perheitä jotka yleensä ovat yhtäaikaa pihalla niin aika kuluu todella nopeasti ja äitikin saa rupatella toisten kanssa..:)





Kävimme pari päivää sitten kävelyllä. Esikoinenhan tallustaa jo reippaasti itse pitempiäkin matkoja, mutta istuu silti kyydissäkin välillä. Tässä olemme matkalla meidän lähellä olevan lammen puistoon.


Minusta on ihana kun sinne menee tuo pitkospuu reitti ja O tykkää varsinkin kävellä siitä metsän keskeltä :)  









Tämä meidän pienempi mussukka ei ole yhtään niinkuin veljensä oli pienenä.. O ei maistellut hiekkaa saatikkaan pystynyt koskemaan kun se oli niin inhottavan tuntoista. L möyryää jo hiekkalaatikolla, haluaa olla koko ajan touhussa matkassa ja pistää hiekkaa suuhun ja maistelee keppejä ja mitä kaikkea sieltä pihalta nyt suuhunsa saakin, tarkkana täytyy olla :) Istumaan kun hiekkikselle laittaa, se on samantien menossa etiäppäin :) minun pieni mutta silti jo muka niin iso poika <3.. Ja nämäkö pitäisi parin kk päästä raaskia jättää toisten hoidettavaksi, kyllä äitin sydän saa ison raapaisun!



  
 Tässä ompi vähän meidän sisätouhuja mitä hoksasin nappasta, eiliseltä ja tältä päivältä, tänään olemme aamupäivän viettäneet ulkona ja nyt lapset nukkuvat.

L on mahoton möyrijä; kiipeää, ryömii, piiloutuu, nousee pyykinpesukonetta vasten ja työntää pään sisään, menee koiran ruokalaatikon päälle katteleen ja joka paikkaan mihin vain pääsee ja missä on ovi auki :D Uloskin meinaa aina karata kun ovi jää vähänkin auki, silmät täytyisi nyt olla selässä siis! Siksi minulla ei varmaan mahda olla  oikeen aikaa mihinkään kun täytyy vahtia,leikkiä, viihdyttää, tehdä ruokaa, pestä pyykkiä ja piettää koti kunnossa :D mutta rakastan sitä ja lapseni ovat tyytyväisiä :)

Olen alkanut itse "vihata" tuota muovailuvahaa kun se on niiiiin kovaa murenevaa..äh..vaikka kastelenkin sitä aina se vaan murenee ja on vaan niin sotkuista! Toki se vielä meillä leikeissä on, en ole kehdannut heittää roskiinkaan!

Äitini oli tilannut sisaruksilleni kuvassa näkyvää taikahiekkaa joka käy kuin muovailuvahasta, vaikkei olekkaan värikäs mutta meillä O tykkää leikkiä ja painella siihen kuvioita, se "sulaa" kädestä kun laittaa sitä nyrkkiin ja se ei kuivu vaikka olisi kuinka kauan pöydällä.. :) Alhaalla linkki mistä löytyy tietoa ja videota :) Olen itse tykännyt ja meillä on tuota n.1kg verran :)

 http://www.leikkien.fi/WabaFun-Kinetic-Sand-Taikahiekka


           
    
Eilen illalla oli tarkoitus käydä lenkillä tuossa lähi Salessa mutta päätinki sitten ajaa auton Ounasvaaralle ja kiivetä hyppytornin portaille ja juosta vähän niissä. 7 kertaa ylhäällä kävin ja hommaan meni kaikkineen 37 min. Se oli kivaa ja ilmakin oli mukava vielä illasta! Ensiviikolla aion kavuta uudestaan, siellä vaan paikka paikoin on edelleenkin lunta reitillä! :)

Ensi kerralla kerron meidän kesäloma suunnitelmista enemmän :)

Nauttikaa auringosta! :)